29.7.13

Video: MWC 2013 ja rocktähdet




Puhelinruisku keskittyi tällä kertaa suhteellisen vanhaan lähteeseen. Kyseessä on video MWC 2013 -tapahtumasta, joka pidettiin jo aikaisin tänä vuonna. Videolla kolmen mobiilialan yrityksen silmäterät käyvät paneelikeskustelun siitä, mitä heidän yhtiönsä (tai yhteisönsä) edustavat mobiilibisneksessä ja mikä on tulevaisuuden suunta. Jollan, Canonicalin ja Mozillan toimesta on tähän päivään mennessä kuultu kohinaa enimmäkseen tottakai Jollan suunnasta, joka julkaisee mobiililaitteensa oletettavasti ennen vuoden loppua. Canonicalin Indiegogo-varainhankinta Ubuntu Edge -laitetta varten edistyy mukavasti ja Mozilla ehtikin jo julkaista Firefox OS -mobiilikäyttöjärjestelmänsä.




Pätkä vanhaa dataa

Mitä katsottavaa näin vanhassa videossa sitten on? Puhelinruiskun mielestä videolle on taltioutunut hyvin tarkka kuva siitä, millaisia kasvuyrityksiä ja projekteja alkuvuosi 2013 (ja loppuvuosi myös!) piti sisällään. Nähtävissä on myös se mentaliteetti, jota vaaditaan hyvien ideoiden väsymättömäksi edistämiseksi. Lisäksi jälkeenpäin tarkasteltuna video on hyvin mielenkiintoinen, mikäli näiden yritysten nykyinen tila mobiilialalla pidetään mielessä.


PhoneSplurt illustration players

Paneelikeskustelu


Keskustelu alkaa näennäisellä yhteisymmärryksellä siitä, mikä mobiilimaailmassa on vikana vuoden 2013 alussa. Myöhemmin erityisesti Canonicalin ja Mozillan edustajien äänensävy tuntuu muuttuvan, kun nämä henkilöt, melkeinpä aggressiivisesti, käyvät puolustuskannalle omien tuotteidensa vanhempina.

Jollan Marc Dillon on kolmikosta ainoa, joka tuntuu pysyvän tyynenä koko keskustelun ajan. Dillon esittää, kuinka tärkeää monipuolisuus mobiilialalla on juuri nyt ja tulee olemaan myös jatkossa. Monipuolisuudesta kumpuaa innovaatioita, Dillon valistaa.

Mahdollisesti kahden muun keskusteluvieraan käytös selittyy annetuilla lupauksilla. Jolla on erittäin itsevarmasti toteuttamassa juuri sen mitä lupaa; käyttökokemuksen, joka on viimeisintä huutoa. Keskustelua käydään Jollan konkarin lisäksi kahden keltanokan kanssa; näillä tuotteilla on edessään vasta ensimmäinen askel mobiilimailmaan.

Video todistaa siis ainakin yhden asian: Näinä aikoina innovaatiota ja rohkeita päätöksiä ei sittenkään puutu. Puhelinruisku jää odottamaan, mitä seuraava Mobile World Conference tuo tullessaan edellämainittuihin yrityksiin liittyen.

PhoneSplurt Android and Apple running with ball

No comments:

Post a Comment