27.7.13

Moto X ja heilautuskytkin

Motorola Moto X flick gesture 
Motorolan Moto X tuskin kaipaa esittelyjä tässä vaiheessa. Elokuussa esiteltävä uutuusälypuhelin on pitänyt huhumyllyt tehokkaasti ympärillänsä.




Heilauta ja nappaa


Kännykkäkameroista on tullut arkipäivää. Yhä useammat käyttävät matkapuhelintaan nopeiden tilanteiden ja yllättävien mutta tärkeiden hetkien tallentamiseen. Kännykkäkameran kehitys ei kuitenkaan ole valmis, kuten erityisesti Nokia on todistanut niin usein ja viimeisimpänä Lumia 1020 -puhelimellaan.

Moto X ei kuitenkaan tule todennäköisesti haastamaan Nokian lippulaivaa ainakaan megapikselilukemilla. Ja miksi tarvitsisikaan, onhan Moto X:ssä jo vahva innovaatio kännykkäkameroiden tulevaisuutta ajatellen. Tässä innovaatiossa nopeus on kaikki kaikessa.




Aikaiset linnut


All Things Digitalin haastattelussa Microsoftin Joe Belfiore kertoo mielenkiintoisen päätöksen, joka tehtiin Windows Phone -ohjelmistoalustan laitteistovaatimuksiin liittyen. Laitevalmistajien tuli asettaa tuotteisiinsa erillinen kameranäppäin, jota painamalla pääsee suoraan kamerasovellukseen jopa lukitusnäytön ohitse. Käyttäjä voi vain painaa nappia ja alkaa kuvaamaan.

Microsoftin ratkaisu oli askel oikeaan suuntaan kuitenkaan olematta kovinkaan nopea vaativissa, yllättävissä tilanteissa, joissa kameraa tarvitaan nopeasti. Moto X sensijaan oletettavasti pitää sisällään kamerasovelluksen, joka käynnistyy käyttäjän ranteenheilautuksella. Tämä ratkaisu kuulostaa Puhelinruiskusta nopealta ja yksinkertaiselta tavalta aloittaa kuvaaminen, mikäli kytkimen herkkyys vain on kohdallaan lopullisessa tuotteessa. Ilmeisesti tällä hetkellä odottaminen jää vaihtoehdoista ainoaksemme.


lähteet: The Verge, All Things Digital

No comments:

Post a Comment